Sokeroinnilla saadaan poistettua iholta kuollut ihosolukko ja ihosta tulee nuoremman ja terveemmän näköinen. Sokerointi on paljon enemmän kuin karvanpoisto. Se on monille myös kuukausittainen ihonpuhdistus, jossa poistetaan vaatteista ihoon tarttuneet väriaineet ja kemikaalit. Sokeroinnin jälkeen ihoa on helppo hoitaa kotona. Voiteet imeytyvät nopeasti ja niitä on mukavampi levitellä karvattomalle iholle. Tatuoinnitkin kirkastuvat, kun niiden päältä on poistettu kuollut ihosolukko.
LYCON nauttii ansaittua ihokarvojen poistoon tarkoitettujen vahojen crème de la crème -mainetta kansainvälisissä korkean tason kylpylöissä ja salongeissa yli 70 maassa. Se on valmistettu hienoimmasta pihkasta, mehiläisvahasta sekä luonnon omista kasviöljyistä. LYCON saa tuoksunsa aistillisesta aromaterapiasta. LYCON on maailman johtava laatuvahojen valmistaja, minkä ansiosta on saavutettu erinomaisia tuloksia.
Matala lämpötila sekä erittäin notkeat ja hellävaraiset vahat saavat aikaan ihoa hoitavan ja miellyttävän lopputuloksen. LYCON sopii jopa kaikkein herkimmille ihoille. Ei ole ihme, että asiakkaat ja kauneudenhoitoalan ammattilaiset eri puolilla maailmaa rakastavat LYCONIA. ” (Teksti kopioitu sivuilta www.lycon.fi)
Meillä on käytössä suomalaiset Ekopharma sokerit sekä australialainen Lycon vaha ja kosmetologi valitsee sinulle parhaan tuotteen. Mikäli toivot erityisesti vahaa tai sokeria voit kirjoittaa toiveesi avoimeen kenttään.
Tee varaus Porvoon keskustaan Tee varaus Levin keskustaanMeillä on käytössä suomalaiset Ekopharma sokerit sekä australialainen Lycon vaha ja kosmetologi valitsee sinulle parhaan tuotteen. Mikäli toivot erityisesti vahaa tai sokeria voit kirjoittaa toiveesi avoimeen kenttään.

Tee varaus Porvoon keskustaan Tee varaus Levin keskustaanÄlä sheivaa vahattavaa/sokeroitavaa aluetta ainakaan kahta viikkoa ennen hoitoa.
Älä rasvaa ihoa samana päivänä kun olet tulossa sokerointiin tai vahaukseen.
Odota 2-3 päivää vahauksen/sokeroinnin jälkeen ennen kuin rasvaat alueen
Käytä löysempiä vaatteita välttääksesi alueen ärtyyntymistä.
Kuolleet ihosolut saattavat tukkia karvatupen suun ja estävät joskus uuden karvan esiintulon. Tällöin iho saattaa tuntua kutiavalta ja siihen voi nousta näppylöitä. Kuiva iho on alttiimpi tälläisille reaktioille.
Kuorinta ja ihon kosteuttaminen ehkäisee tehokkaasti karvojen sisäänkasvua. Kuorivien pesuhanskojen käyttö suihkussa 2-5 kertaa viikossa poistaa iholta kuolleen ihosolukon. Näin uudet karvat pääsevät nousemaan iholle ongelmitta.